Norjan kohokohtia Geirangerilla ja huippunäkymiä Peikonpolulla

Päästyämme respaan Geiranger campingissä, huomasimme, että asiointi siellä kävikin odottamattomasti suomeksi haastaen. Sovittuamme muutamasta yöstä leirintäalueella, saimme mukavan paikan Huipun kannalta tien reunasta, josta ohikulkevat ihmiset kävi ihailemassa ja jututtamassa Huippua ties monellako kielellä.  Huippu autuaan tietämättömänä heidän juttujen sisällöstä nautti saamastaan huomista täysin rinnoin ja heitteli välillä leluaan näytösomaisesti ilmaan.

Paikkamme leirintäalueella.

Ravintoloiden edustalla oleva satama alue.

Koskia näki paljon Geirangerissa.

Avomies ja Huippu ihailemassa maisemia.

Leirintäalueelta pääsi kiipeämään portaita pitkin näköalatasanteelle, josta aukeni koko vuonon pohjukka.

Kauaa emme malttaneet paikallaan olla ja lähdimme kiertämään tuota pientä kylää Huipun kanssa. Nopeasti kierros olikin tehty, koska kylä on mittasuhteiltaan todella pieni, mutta sinne mahtui silti useampi ravintola, hotelli ellei toinenkin, matkamuistomyymälöitä, kahviloita ja Geirangerin erityinen suklaa kauppa. Kävin toki heti suklaa kaupassa ihailemassa monenkirjavaa suklaa valikoimaa ja jotain pientä sieltä lähti mukaankin (ja tuli nopeasti herkuteltuakin).

Kylän satama aluetta.

Huippua vähän jännitti Norjan peikko!

 

Kuuluisa suklaapuoti. <3

Parasta Geirangerissa on ehdottomasti tuo kaunis näkymä, joka avautuu satumaisen värikkäälle vuonolle. Tuolla jylhien vuorien reunustamalla vuonolla järjestetään risteilyjä, joissa voi nähdä mahtavia vesiputouksia ja turkoosia vettä. Olemme kerran aikaisemmin käyneet tuollaisella risteilyllä ja niistä voi lukea lisää tästä linkistä. Lisäksi tuolta vuonoja pitkin saapuu Geirangeriin sadoittain turisteja valtavilla loistoristeilijöillä, ja tullessaan laivat tuuttailevaat ilmoittaessaan tervehdyksensä kyläläisille.

Joskus voisi mennä tuollaisenkin kyytiin!

Toiseksi parasta Geirangerissa on hyvä ruoka ja ravintola nimeltään Brasserie Posten. Paikka on monesti aivan täpötäysi ja ei ihme, sillä ruoka on siellä taivaallisen hyvää. En tiedä, johtuuko se tuosta täysvaltaisesta elämyksestä silmähivelevine maisemineen, vai kaiken kaikkiaan herkullisesta ruuasta, joka on tehty paikallisista raaka-aineksista. Toinen hyvä ruokapaikka oli Olebuda, joka makuelämyksiltään ei paljoa Postenille hävinnyt.

Heippa hei!

Muutama päivä kului nopeasti tuolla puhtaankauniissa ja väriloistokkaassa paikassa ja hyvästelimme Geirangervuonon serpentiinitietä mutkitellen ylöspäin kohti Peikonpolkua. Matka sinne oli myös vaiherikas; lossimatka, lumihuippuisia vuoria, koskia ja värikkäitä laaksoja. Päästyämme Peikonpolun yläpäähään eli Trollstigenin turistikeskukseen kävimme nopeasti ihailemassa näköalatasanteilta tulevaa reittiämme alas. Tälläkin kertaa näköala oli huimaava ja vaikutti jopa hieman pelottavalta, koska ensimmäistä kertaa jouduimme ajamaan tuon siksakin ylhäältä alaspäin.

Trollstigenin turistikeskus



Peikonpolku ylhäältä kuvattuna.



Ylhäällä sijaitsi kaksi näköalatasannetta, joista näkymät oli aika huimia alas laaksoon.

Rohkein mielin lähdimme kurvailemaan vuoren jyrkännettä alas. Aivan helposti tuo ei käynyt, koska jälleen edellä olevilla linja-autoilla teki tiukkaa mahtua ajamaan kurveissa ja asiaa ei helpottanut yhtään vastaantuleva liikenne, joka ruuhkautti paikoin tien pysähdyksiin asti. Yksi bussi joutui jopa peruuttamaan edestakaisin muutaman kerran hätävilkut päällä, jotta kurvaaminen siksakissa onnistui. Onneksi kanssamatkustajilla oli tilannetajua ja malttia liikenteessä, joten alas asti päästiin kuitenkin melko harmittomasti lukuun ottamatta sitä, että välillä piti muistaa hengittääkin tiukan paikan tullessa eteen!

Ajomatkan näkymää.

 

Alhaalla olikin mukava taas ottaa rennosti ja parkkeerasimme meille jo ennestään tuttuun paikkaan Trollvegen campingkiin. Tämä leirintäalue oli minun toiveeni, koska edellisellä kerralla sen jylhät ja jyrkät vuoristoseinämät teki minuun suuren vaikutuksen ja ne olivat koettava uudestaan. Muistikuvani ei maisemasta pettänyt ja näkymä oli jälleen vaikuttava. Valitettavasti sateisen utuinen ilma peitti alleen aivan vuorten huimimmat ja terävimmät, kuin revityt huiput, mutta silti näky oli mykistävän kaunis. (Täältä näkee edellisen kerran kuvat aurinkoisemmalla säällä samasta paikasta.)

Sumuiset vuoren huiput.

Seuraavana aamuna sumu oli jo hieman hälvennyt.

Huippu pääsi tutustumaan paikallisiin :)