maanantai 4. heinäkuuta 2016

Caravaanareina Huipulle


Pitkän tauon jälkeen kokemusta rikkaampana ja karavaani lähti liikkeelle kesälomaksi. Tällä välillä olemme reissanneet lentäen Espanjan Torremolinoksessa ja Kanariansaarten Fuerteventurassa. Pikkuperheemme sai myös lisäystä joulukuun alussa kun siihen liittyi Huippu. Huippu on harjoitellut kassamme reissaamista asuntoautolla ihan alusta alkaen ja nyt nuorena konkarina lähti valloittamaan kanssamme pohjoista Eurooppaa.
Minä olen suomen lapinkoira Huippu 9,5kk
 
Sen lisäksi, että olemme totuttaneet Huippua matkailuun autossa, olemme valmistautuneet reissuun hankkimalla Huipulle passin ja heisimato- eli ekinokokkilääkityksen. Tuo edellä mainittu lääkitys tulee olla mm. Ruotsin kautta matkustavalla koiralla ja eläinlääkärin mukaan esimerkiksi Saksassa reissaavilla myös.  Koska alustava matkasuunnitelma on sekä matkailu Saksassa ja läpiajo Ruotsin kautta Norjaan, päätimme käyttää 28 vuorokauden sääntöä tuossa lääkityksessä. Lisätietoa tuosta säännöstä saa Eviran sivuilta. Vaikka lääkityksen antaminen tuntuikin todella työläältä ja monimutkaiselta, täytyy varoitukset heisimadon vaarasta ottaa tosissaan; jos se leviää Suomeen esimerkiksi luonnonmarjoja ei voi enää syödä keittämättä. Heisimato voi tarttua koirasta ihmiseen.

Tämän kertainen reissumme lähti sunnuntaina Helsingistä Rastila Campingistä. Yövymme siellä, koska laivamme lähti maanantaiaamuna jo klo 7.30. Meidät tuntien, laivaan ehtiminen oli jälleen minuuttipeliä. Olimme jo ajatuksissa luovuttaneet kyytiin ehtimisen, mutta kuinkas ollakaan, jokunen muukin oli myöhässä ja ehdimme toiseksi viimeisimpänä laivaan. Nyt oli taivaan merkit kohdillaan ja onnellisina kurvasimme mobiilimme paattiin. Virossa matkamme jatkui Viinarannan kautta Pärnuun Konse campingiin, jossa olemme aikaisemminkin yöpyneet.


 

Tähän loppuun vielä kerron hyvän vinkin koiranomistajille, kuinka automatkalle saa mukavaa pientä puuhaa ajankuluksi. Jätä taaperoikäiselle koirallesi virkkauslangat hänen ulottuvilleen ja selvitä sen tuloksena tulleet viisi yhteen solmuun mennyttä lankakerää matkan ratoksi.

 

 

2 kommenttia:

  1. Sen siitä saa, kun ei jätä karvakorvalle työvälineitä ;)t,äet

    VastaaPoista
  2. Ois varmaan pitänyt jättää toiselle se virkkuukoukkukin. Eihän se muuten pystykään virkkaamaan ja syntyy tuollainen sotku:D

    VastaaPoista