Jätettyämme Gdansken taaksemme, jatkoimme kyytiämme rannikkoa
pitkin kohti Saksan Anklamia. Puolan rannikko vaikutti kiinnostavalta ja
eläväiseltä. Mainitsemisen arvoisia etappeja reitin varrella oli lukuisia
vilkkaita pikkukyliä, Wolińskin kansallispuisto ja lauttamatka Warszów - Świnoujście kanavan läpi. Tuolla
seudulla olisi varmasti ollut paljon enemmän nähtävää kuin se mitä näimme auton
ikkunan takaa maisemien vilahtaessa ohi, joten ensi kerralla ajattelimme jäädä
tutustumaa lähemmin myös tuohon seutuun.
 |
Ajelua Wolińskin kansallispuiston läpi |
 |
Navigaattorin näkymä lauttamatkata Warszów - Świnoujście |
Saksan rajan ylitettyämme valitsimme jo leiriytymispaikkaa. Mukavasti
paikalle sattui Naturcamping Hafen Stagnieß, jossa yövyimme
ensimmäisen yön Saksan mailla. Paikka oli järven rannalla ja koska emme kaivanneet
mitään erityistä aktiviteettia tuolle sadepäivälle, löytyi tuolta kaikki tarvittavat
palvelut vuorokauden ylittämiseen.
 |
Naturcamping Hafen Stagnieß sijaitsi joen rannalla |
S
euraavat pari vuorokautta lomailimme Tropical Islands
lomaparatiisissa. Tropical Islands on loma”maailma” kokonaisuus, johon kuuluu
erillinen camping alue vajaan kilometrin päässä itse trooppisesta lomakylästä,
joka on rakennettu jättimäisen ”kuvun” sisään. Tämä kupu on alun perin rakennettu
saksalaista ilmalaivaa varten ja paikka on mitoiltaan huimat 360m pitkä, 210m
leveä ja 107m korkea. Tuonne sisälle mahtui sademetsä yli 600 eri
kasvilajeineen, Tropical Village erilaisine ravintoloineen ja kahviloineen,
minigolf radat, teatteri, kuumailmapallo ajeluita kuvun sisällä 22 metrin
korkeudessa, ostosbulevardi, spa-alue erilaisine saunoineen ja vesipuisto, laguuni
ja merenrannaksi lavastettu sisäallasalue. Ulkoa löytyi vielä Amazonian ulkovesipuisto.
Tekeminen alueelta ei varmasti lopu kesken ja kaikkein hauskinta minusta oli
se, että ihmiset saivat asua tuolla eripuolilla aluetta sijaitsevissa
mökkihuviloissa (esimerkiksi laguunin äärellä tai hiekkarannalla) tai jopa
minigolfradan vierustalla tiipii teltassa.
 |
"Kupu" edestäpäin |
 |
Bali temppelin portit avautuivat avautuivat Tropical Villageen |
 |
Aktiviteetit Tropical Islandissa |
 |
Tropical Sea |
 |
Lagoon |
 |
Taustalla näkyy kuumailmapallo, jonka kyydillä pääsi tutkimaan aluetta. |
 |
Sademetsästä löytyi yli 50000 kasvia ja joitakin eläimiä, kuten flamingoja. |
 |
Amazonian ulkovesipuisto |
Pari yötä leirintäalueella sisälsi sisäänpääsyn tuonne
Tropical Islandiin, jonne pyöräilimmekin heti tutustumaan. Leirintäalueelta
saamiemme rannekkeiden avulla pääsimme jonottamatta sisään ja tutustuimme
paikkaan aluksi kävellen ja ihmetellen. Pian kävimmekin vaihtamassa jo uima-asut
ja kävimme spa puolella, joka saunoineen maksoi erikseen 14€, mutta maksu kävi
helposti rannekkeita piippaamalla. Saunat olivat yhteisiä naisille ja miehille,
ja kuten suomessakin, niissä ei pidetty uima-asua, mutta pyyhkeeseen sai
kietoutua. Spa ympäristö oli upeasti maisemoitu trooppiseksi sademetsäksi
temppeleineen ja viidakon äänineen. Poistuttuamme spasta, kävelimme meren
rannaksi lavastetulle allasalueelle. Siellä pääsimme nauttimaan muutamat Piña
Coladat ja auringonlaskusta trooppisella hiekkarannalla.
Seuraavana päivänä vietimme myös useamman tunnin kuvun
sisällä ja kävimme välillä pitämässä seuraa Huipulle leirintäalueella.
Leirintäalue oli myös oikein viihtyisä, sieltä löytyi lapsille paljon
tekemistä, tarvittavat caravanpalvelut ja kauppa anniskelualueineen. Huippu sai
kovasti uusia faneja, jotka kävivät välillä kupsuttamassa.
 |
Matkailuautoleiriytyjiä oli paljon. Lisäksi alueella pystyi leiriytymään mm. hauskoissa Tiipii-teltoissa Taustalla näkyy Tropical Islandin kupu. |
Tropical Islands on loistava lomakohde niin lapsille kuin
aikuiseenkin makuun. Leirintä elämää kannattaville tuo kuitenkin on melko
tyyris paikka, mutta kyllä kokemus siellä antoi myös vastinetta rahoille.
Seuraavaksi suuntasimme karavaanin kohti Celleä CampingparkSudheideä. Respassa meitä odotti oikein iloinen ja avulias tyttö, jolta
varasimme yhden yön leirintäalueella. Leirintäalue oli oikein
viihtyisä, se sijaitsi joen varrella ja sinne oli rakennettu pieni uima-allas
alue. Alueen nakkikioskilta sai ostettua saksan bratwurstia, josta avomies oli
onnellinen hyvän oluen kera.
 |
Aktiviteettia CampingparkSudheideässä. Leiripaikat olivat mukavasti rajattu pensasaidoilla. |
Viidennen ja viimeisen yön vietimme Saksassa Hamburissa.
Knaus campingparks valikoitui meille hyvien kulkuyhteyksien vuoksi. Kulkuyhteyksillä
tarkoitin tietenkin mahdollisuutta päästä shoppailemaan, halusin ehdottomasti
käydä täyttämässä varastoni edullisilla vartalovoiteilla, deodoranteilla,
shampoilla, hiusväreillä ja viinillä.
Paikkana Knaus camping ei ollut ihmeellinen. Saimme
kuitenkin caravaanimme parkkiin ja kävimme kysymässä neuvoa respasta, kuinka
pääsisimme kaupunkiin helpoiten. Huonolla saksa-englanti sekoituksella meitä
neuvottiin lähtemään viereisen Ikean parkkipaikalta bussilla numero 284
kaupunkiin ja saimme parikin erilaista saksankielistä karttaa mukaan. Nämä
kainalossa suuntasimme jälleen ”tollonkoppeina” kohti bussipysäkkiä.
Bussi tulikin pienen odottelun jälkeen ja hyppäsimme
kyytiin. Kuski ei tietenkään osannut englantia ja me emme saksaa. Turhaantuneen näköinen kuski intti meille
jotain, mutta onneksi takanamme odottava matkustaja tulkkasi kuskille minne
halusimme matkata. Kiitimme häntä kovasti ja pääsimme huokaisemaan
helpotuksesta kunnes matka stoppasi ja kuski viittoi meidät ulos. Hieman
pöljistyneinä lähdimme bussista ja seurasimme muita kohti Niendorf Nord metroasemaa.
Tajusimme pian, että toinen respasta saamistamme kartoistamme oli metrokartta
ja meidän piti matkustaa metrolla loppumatka. Hyppäsimme kyytiin ja jännittynein
mielin mietimme missä meidän pitää jäädä pois. Onneksi saamastamme kartasta sai
hieman osviittaa siihen ja poistuimme isomman aseman (Jungfernstig) osuessa
kohdalle.
Meitä lykästi taas ja pääsimmekin pian Hampurin Rathausmarkt-aukion
tienoille. Jätin avomiehen ”miesparkkiin” kaljalle ja pääsin rauhassa
shoppailemaan. Etsimäni tarvikkeet
löytyivät, mutta muuta ihmeellistä en jaksanut shoppailla, koska ostoskeskukset
olivat niin isoja ja valikoima oli esillä pääosin tuotemerkeittäin. Shoppailun
jälkeen päätimme etsiä ruokapaikkaa joenrannasta päin Alsterista. Käveltyämme
vielä hetken pääsimme ihailemaan vielä Hampurin Raatihuonetta, jonka autiolle oltiin
pystyttämässä jotain tapahtumaa.
 |
Mönckebergstrasse-shoppailukatu |
 |
Keskellä Hampuria oleva Alsterin vesialue, johon kuuluu kaksi tekojärveä kaupungin alueella. |
 |
Alster on myös suosittu lenkkeily ja rentoutumisalue, josta löytyy muutama terassiravintola. |
 |
Hampurin Raatihuone. |
Takasinpäin leirintäalueelle emme lähteneet enää seikkailemaan metroilla ja busseilla,vaan otimme taksin, koska jännitystä päivään mahtui aivan tarpeeksi. Nähtävää kuitenkin jäi vielä paljon, niin Hampurissa kuin muuallakin Saksassa, joen seikkailu jatkukoon täällä ensi kerralla :)
Nyt keula kohti Tanskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti