perjantai 8. heinäkuuta 2016

Hurmaava Puola ja huumaavan kaunis Gdańsk

Hyvästeltyämme Latvian jatkoimme matkaa Liettuan läpi Puolan maille.  Meillä ei ollut valmista päämäärää mietittynä, mutta laitoimme navigaattorin ohjeistamaan Puolan koilisosaan Suwalkiin. Tarkoituksenamme ei ollut mennä aivan sinne asti mutta tämä määränpää kävi hyvin reitin valinnan kannalta, koska suorin reitti Liettuasta Puolaan olisi muuten vienyt Venäjän kautta.

Päästyämme Puolaan katsoimme navigaattorista reitin varrelle sattuvia leirintäalueita. Valikoituamme niistä yhden, huomasimme tien päällä sattumalta Borowo campingin, jonka kaunis järvenranta näkymä sai meidät tekemään ”uukkarin” ja kuinkas ollakaan, olimme jo respassa juttelemassa iloisen leirintäalueen pitäjän kanssa. Hinta yhdelle yölle ei päätä huimannut, noin 12€. Paikan varustelu oli ihan hyvä, pieni terassi, wc ja nykyaikaiset suihkutilat ja ravintola 50m päässä.
Borowo camping alueella oli kaunis ranta. Sää olisi saanut olla aurinkoisempi.

Unet maistui hyvin Borowossa ja seuraavaksi yöksi jatkoimme matkaa Gdańskiin. Perillä meitä odotti kaksi lomakyläntapaista leirintäaluetta vierutusten Camping Stogi  nr 218 ja Przy Wydmach, jotka yhdessä muodosti jonkinmoisen Camping Parkin. Meitä neuvottiin käymään kävellen katsomassa, kumpaan haluamme mennä ja siten meille valikoitui rauhallisemmalta vaikutta leirintäalue Przy Wydmach. Saimme sieltä valita hyvän paikan, jossa meille aukeni pieni takapiha, jonne pystyimme kiinnittämään Huipun mukavasti vaijerin päähän. Huippu oli tästä hyvinkin mielissään, varsinkin kuin ohi menevät ihmiset jäivät tekemään tuttavuutta hänen kanssaan.


Camper Parkissa oli hyvin tilaa ja palvelut lähellä.
Alueella oli paljon kaikenlaista aktiviteettia. Camppärin ulkopuolella lyhyen matkan päässä oli jonkinnäköinen huvittelualue Beach Stogi ravintoloineen, lastenpuistoineen ja kojuineen. Täältä pääsi myös suositulle Stogin hiekkarannalle, josta näkymä kantautui pitkälle.  Tämän lisäksi alueen laitamilla oli ratikka asema, josta intoutuneena päätimme, että lähdemme illasta tutkimaan Gdańsken kaupunkia.
Alueella oli huomioitu niin lapset kuin aikuisetkin.

Kun katsoi rannalta kaupunkiin päin näkymään sattui nostokurkia. Laitakaupunkia rakennettiin ja kunnostettiin paljon.
 
Lähdimme illasta seikkailemaan jälleen ”tollonkoppina” ja hyppäsimme ratikkaan. Pian huomasimme, että lippu ratikkaan olisi pitänyt ostaa jostain etukäteen ja matkasimme hieman jännittynein fiiliksin pummilla. Itse olen luonteeltani sellainen, että haluan varmistaa kaiken menevän oikein ja ohjeiden mukaisesti, joten voittene kuvitella, että pulssi nousi kun etsin katseellani joka pysähdyksellä ratikkapoliisia, joka vähintäänkin sakottaisi ellei veisi jopa laitokselle meitä tuon rikkeen takia! Pääsimme kuitenkin pälkähästä kun hyppäsimme kyydistä kaupungin laitamilla. Huhhuh!
Ratikalla pääsi liikkumaan hyvin, ensikerralla osaamme osta lipunkin.



























Ensivaikutelma kaupungista oli hyvä, koristeelliset rakennukset ja talot somistivat kaupunkia. Jäimme eräälle terassille tuumaamaan, mihin päin lähtisimme seuraavaksi ja netistä löytyikin hyviä vinkkejä nähtävyyksistä kaupungilla (suosittelen pieni matkaopas – Gdańsk) . Suuntasimme sen mukaan vanhaan kaupunkiin, joka muodostui leveän kävelytien reunustamista upeista, korkeista ja koristeellisista rakennuksista, joiden katutasossa sijaitsi tämän tästä kuppiloita, terasseja, herkkuputiikkeja, museoita ja erilaisia ravintoloita. Niitä ihmetellessä ja ihastellessa (=valokuvatessa) ilta hämärtyi ja samalla kadun valtasi erilaiset performanssit, viulunsoittajine, ilmakuplataiteilijoineen ja valo esityksineen. Kokemus oli ilmiömäinen ja täynnä miellyttävää tunnelmaa. Samaan aikaan vähintäänkin joka kolmannella terassilla seurattiin screeniltä jalkapalloa ja maalin tullen porukka kohahteli.  Tuota tunnelmaa on päästävä kokemaan joskus uudestaan!

Hienoja yksityiskohtia rakennusten katoilla
 
 


Hard Rock Cafe




 
Kyllä kävi tunteisiin, kun viulunsoittajat soittivat A" time for us", suomeksi "Kun aika on" 
 
Kaiken kaikkiaan Puola avartui meille tämän parin päivän aikana aivan uudella tavalla. Vaikkakin vaikutelma Puolasta pääosin on melko ränsistynyt ja köyhän oloinen, löytyi sieltä paljon yllättävää kauneutta.  Edullinen oleminen ja arkkitehtuuri erityisesti tuolla vanhassa kaupungissa Gdańskissa hurmasi meidät.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti