tiistai 26. heinäkuuta 2016

Joutuisaan kävi matka kohti pohjoista ja Kilpisjärveä

Peikonpolku jäi taaksemme seuraavana päivänä ja keulamme suuntasi kohti Trondheimiä. Ajoimme kuitenkin vielä sen ohi, koska jouduimme tekemään hieman matkasuunnitelmaa eteenpäin ja se viittasi meille pitkiä ajomatkapäiviä. Kun olimme ajaneet noin 500km, pysähdyimme FøllingstuaCampingkiin. Paikka vaikutti kivalta, järvenrantamaisemat ja palveluihin kuului mm. ravintola ja kiva terassi. Camping tienoolle oli eksynyt muitakin kohtalaisesti ja kauniin sään helliessä meitä, ihmiset nauttivat ulkona auringonpaisteesta ja mikäs siinä, näkymät eivät olleet hullummat.

Leirintäalueen paikat kehystivät järveä.

Huippu nauttii ulkoilusta pitkän ajomatkan jälkeen.
Näinkin voi matkustaa vetteen päällä; Buli-vene.

Camping aluetta.
 Seuraavana päivää heräsimme kohtuullisen aikaisin (meidän mittapuussa) ja jatkoimme taas hurruuttelua kohti Suomen peukaloa. Matkanvarrella oli taas paljon valokuvaamisen arvoista nähtävää.

Tässä ei puskat päässeet peittämään maisemien näkyvyyttä.

Melkein pääsi puska eteen!

 
Napapiirin nähtävyyspaikka huristettiin tällä kertaa ohi, jotta matka sujui joutuisammin.

Näissä maisemissa kosket pääsi pääosaan.
Kunnianhimoisena päädyimme lopulta Mørsvikbotn Campingkiin. Paikka oli oikein kiva, mutta meitä helli tuskallisen liikaa auringonpaahde, joten saimme odotella autossa auringonlaskua, ennen kuin menimme ihailemaan kaunista maisemaa, joka avautui järvelle.
Huh, hellettä!

Ranta oli päässyt mataloitumaan, mutta maisemat oli silti kauniit.

Huippu pääsi juoksentelemaan rannassa.
Auringon laskettua, oli mukava olla pihalla.
 
Seuraava päivä oli melko haikea, koska jouduimme hyvästelemään sydämiämme koskettaneen Norjan. Norja on ihan omanlainen kokemus, koska sen maisemat ovat niin ainutlaatuiset ja ympärillä on tilaa vain olla ja hengähtää sekä ihastella. Ainut asia, jota haluaisin muuttaa Norjassa on se, että maisemareittien tienvierustat voisi siistiä kaikista pensaista ja muista näköesteistä, joiden takia tuhottoman kauniit maisemat ja niiden ikuistamisyritykset menevät välillä täysin hukkaan! Ties monet ”pirulaiset” taas kuului kopistamme, kun yritin saada matkan päältä kuvaa muistoksi turhaan, kun joku pirun puska tai liikennemerkki tai puu tai sähköpylväs komeili kuvan tielle! Joskus aikaisemminkin olen tätä samaista asiaa manannut, mutta vieläkään ei ole valitukseni kuulunut päättäville tahoille asti. No, onneksi avomies suostui välillä pysäyttämään auton, jotta sain jokusen kuvan napatuksi, mutta tuollainen taktikointi ei paljoa joutuisaa matkaa edistänyt.

Tyyntä ja peilikirkasta.

Pysähdyspaikkoja löytyi tien sivusta, jotta sain käydä nappasemassa muutaman kuvan.

Välillä maisemat ulottui kauas, kun pirulaisen puskat eivät olleet edessä!

Yksi lauttamatka pääsi taas reitillemme E6 tietä ajaessamme välillä Bognes-Skaberget.

Lauttamatkan maisemia.


Kaikkia vesistön ylityksiä ei tarvinnut tehdä lautalla.



Lisää kuvateksti
Ajamalla matka taittui ja pian maisemat vaihtuivatkin ja tiet huononi, kun saavuimme Suomen rajan yli. Määränpäänämme oli Kilpisjärven Tundrea camping, jossa olemme aikaisemminkin yöpyneet muutaman kerran. Paikka on hieman omalaatuinen karuine maisemine ja porojen vilahtaessa ohi, mutta siellä avomies pääsee aina tunnelmoimaan Raid elokuvaa, jonka loppukohtaus on kuvattu samoissa maisemissa Saana tunturin kupeessa.

Suomen rajalla tiet oli aika huonossa kunnossa.

Kesä ja lapin mäkäräiset...

...ja porot!
 
Siellä se Saana tunturi komeilee.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Norjan kohokohtia Geirangerilla ja huippunäkymiä Peikonpolulla

Päästyämme respaan Geiranger campingissä, huomasimme, että asiointi siellä kävikin odottamattomasti suomeksi haastaen. Sovittuamme muutamasta yöstä leirintäalueella, saimme mukavan paikan Huipun kannalta tien reunasta, josta ohikulkevat ihmiset kävi ihailemassa ja jututtamassa Huippua ties monellako kielellä.  Huippu autuaan tietämättömänä heidän juttujen sisällöstä nautti saamastaan huomista täysin rinnoin ja heitteli välillä leluaan näytösomaisesti ilmaan.
Paikkamme leirintäalueella.


Ravintoloiden edustalla oleva satama alue.


Koskia näki paljon Geirangerissa.

Avomies ja Huippu ihailemassa maisemia.

Leirintäalueelta pääsi kiipeämään portaita pitkin näköalatasanteelle, josta aukeni koko vuonon pohjukka.

Kauaa emme malttaneet paikallaan olla ja lähdimme kiertämään tuota pientä kylää Huipun kanssa. Nopeasti kierros olikin tehty, koska kylä on mittasuhteiltaan todella pieni, mutta sinne mahtui silti useampi ravintola, hotelli ellei toinenkin, matkamuistomyymälöitä, kahviloita ja Geirangerin erityinen suklaa kauppa. Kävin toki heti suklaa kaupassa ihailemassa monenkirjavaa suklaa valikoimaa ja jotain pientä sieltä lähti mukaankin (ja tuli nopeasti herkuteltuakin).

Kylän satama aluetta.
Huippua vähän jännitti Norjan peikko!
 
Kuuluisa suklaapuoti. <3
Parasta Geirangerissa on ehdottomasti tuo kaunis näkymä, joka avautuu satumaisen värikkäälle vuonolle. Tuolla jylhien vuorien reunustamalla vuonolla järjestetään risteilyjä, joissa voi nähdä mahtavia vesiputouksia ja turkoosia vettä. Olemme kerran aikaisemmin käyneet tuollaisella risteilyllä ja niistä voi lukea lisää tästä linkistä. Lisäksi tuolta vuonoja pitkin saapuu Geirangeriin sadoittain turisteja valtavilla loistoristeilijöillä, ja tullessaan laivat tuuttailevaat ilmoittaessaan tervehdyksensä kyläläisille.

Joskus voisi mennä tuollaisenkin kyytiin!
Toiseksi parasta Geirangerissa on hyvä ruoka ja ravintola nimeltään Brasserie Posten. Paikka on monesti aivan täpötäysi ja ei ihme, sillä ruoka on siellä taivaallisen hyvää. En tiedä, johtuuko se tuosta täysvaltaisesta elämyksestä silmähivelevine maisemineen, vai kaiken kaikkiaan herkullisesta ruuasta, joka on tehty paikallisista raaka-aineksista. Toinen hyvä ruokapaikka oli Olebuda, joka makuelämyksiltään ei paljoa Postenille hävinnyt.

Heippa hei!
Muutama päivä kului nopeasti tuolla puhtaankauniissa ja väriloistokkaassa paikassa ja hyvästelimme Geirangervuonon serpentiinitietä mutkitellen ylöspäin kohti Peikonpolkua. Matka sinne oli myös vaiherikas; lossimatka, lumihuippuisia vuoria, koskia ja värikkäitä laaksoja. Päästyämme Peikonpolun yläpäähään eli Trollstigenin turistikeskukseen kävimme nopeasti ihailemassa näköalatasanteilta tulevaa reittiämme alas. Tälläkin kertaa näköala oli huimaava ja vaikutti jopa hieman pelottavalta, koska ensimmäistä kertaa jouduimme ajamaan tuon siksakin ylhäältä alaspäin.
Trollstigenin turistikeskus


Peikonpolku ylhäältä kuvattuna.


Ylhäällä sijaitsi kaksi näköalatasannetta, joista näkymät oli aika huimia alas laaksoon.



Rohkein mielin lähdimme kurvailemaan vuoren jyrkännettä alas. Aivan helposti tuo ei käynyt, koska jälleen edellä olevilla linja-autoilla teki tiukkaa mahtua ajamaan kurveissa ja asiaa ei helpottanut yhtään vastaantuleva liikenne, joka ruuhkautti paikoin tien pysähdyksiin asti. Yksi bussi joutui jopa peruuttamaan edestakaisin muutaman kerran hätävilkut päällä, jotta kurvaaminen siksakissa onnistui. Onneksi kanssamatkustajilla oli tilannetajua ja malttia liikenteessä, joten alas asti päästiin kuitenkin melko harmittomasti lukuun ottamatta sitä, että välillä piti muistaa hengittääkin tiukan paikan tullessa eteen!
Ajomatkan näkymää.
 
Alhaalla olikin mukava taas ottaa rennosti ja parkkeerasimme meille jo ennestään tuttuun paikkaan Trollvegen campingkiin. Tämä leirintäalue oli minun toiveeni, koska edellisellä kerralla sen jylhät ja jyrkät vuoristoseinämät teki minuun suuren vaikutuksen ja ne olivat koettava uudestaan. Muistikuvani ei maisemasta pettänyt ja näkymä oli jälleen vaikuttava. Valitettavasti sateisen utuinen ilma peitti alleen aivan vuorten huimimmat ja terävimmät, kuin revityt huiput, mutta silti näky oli mykistävän kaunis. (Täältä näkee edellisen kerran kuvat aurinkoisemmalla säällä samasta paikasta.)
Sumuiset vuoren huiput.



Seuraavana aamuna sumu oli jo hieman hälvennyt.

Huippu pääsi tutustumaan paikallisiin :)
 

torstai 21. heinäkuuta 2016

Mutkittelu kohti Geirangeria

Lähdimme ajamaan Odda campingistä pohjoiseen päin tietä numero 13. Matka kävi hyvin hitaasti, koska tie oli yllättävän kapea kulkien kallion laidalla ja paikoin tilanteet kävi aika jännittäväksikin. Tilanteista selvittiin kuitenkin peili-pelillä, toisin sanoen katsoen tarkkaan peileistä, etteivät renkaat lipsu rotvallista ja paikoin peilit piti kääntää sivuun, ettei kolise vastaantulijan kylkeen.


Mahtuu hienosti!


Onnea oli paikoittaiset tienlevennykset!
Sää ei tällä erää suosinut maisemien ihailua, vaikka maisemien monimuotoisuus serpentiiniteineen ja vesiputouksineen kaunisti reittiämme. Totta se vaan on, että auringonpaiste luo omanlaisen kehyksen kauniille maisemille ja siitä koituvista väreistä, valosta ja ilmapiiristä nauttiminen on aivan toisenlaista kauniissa säässä.
Matkan varrella ihastelimme vesiputouksia. Humina oli vaikuttava.

Korkeat sillat veivät meitä jokien yli.

Pääsimme hyvissä ajoin seuraavaan määränpäähämme Djuvikcampingkiin, jonka avomies oli aikaisemmin valinnut sen vuoksi, että se oli puolessa välissä Odda campingistä Geirangeriin mentäessä. Paikka oli hyvin rauhallinen vaatimattomine palveluineen. Tuo rauha oli kuitenkin tervetullut edellisen ruuhkaisan leiripaikka kokemuksen jälkeen.



Djuvik Camping
Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan eteenpäin, määränpäänämme Geiranger, jossa olemme jo muutaman kerran aikaisemmin olleet. Tällä kertaa matkan suunta oli vaan erilainen, tulimme etelästä pohjoiseen, joten saimme nähdä matkan teon toisesta perspektiivistä. Ennen Geirangerille saapumista pääsimme jälleen matkustamaan yhden lauttamatkan Vangsnes-Hella välillä. Tämän jälkeen ajoimme tietä numero 55 hetken ja sen jälkeen tietä 5 Skeihin asti, josta lähti tie E39 Byrkjeloon. Ennen Utvikkia pääsimme kokemaan jälleen serpentiiniteiden huimaa mutkittelua vuoren huipuille asti, jossa näimme lunta pitkästä aikaa. Huippukin intoutui kovasti lumesta, jota oli viimeksi nähnyt viiden kuukauden ikäisenä ja pisti pienet rihaantumiset päälle haukaten lunta välillä suuhunsa.
Serpentiinitiet näkyy utuisen sumun keskellä.

Tässä hieman maisemaa ylempää.
 
Huipulla oli lumista! ;)
 
Vettä eri olomuodoissa.

Kurvittelua pilvien keskellä.
Pian näimme jo tuttua maisemaa laskeuduttuamme alas Geirangerin serpentiinitietä kohti meren pohjukkaa. Alasmeno tuollasta tietä oli taas jännittävää, koska kasoittain turisteja vievät bussit olivat tien tukkeena varsinkin mutkissa, joista ei kahta isompaa autoa mahtunut kulkemaan samanaikaisesti. Hitaasti mutta varmasti pääsimme alas asti, jossa sadat turistit oli vallanneet tuon pienen valloittavan kylän. Onneksi meillekin löytyi oma paikka kylän sydämessä olevasta Geirange Campingistä. Tästä alkoi pitkään odotettu vierailu pienessä Norjan paratiisissa.



Huimaavaa laskettelua kurveissa!

Määränpää jo näkyvissä!

Näissä maisemissa on hyvä olla.